Valmennuspäivä Haapavedellä

23.05.2020

Kiitos mahtavasta valmennuspäivästä Ratsastuskeskus Eeva!


Aikaisin aamulla olin pakannut kimpsut ja kampsut, koska määränpääni oli Haapavedellä sijaitseva Ratsastuskeskus Eeva. Paikka oli tuttu, sillä olin joskus aiemmin siellä käynyt siedättämässä estepelkoani sekä valmentautumassa. Paikan omistajatar Eeva oli jo entuudestaan tuttu ja hän oli aina niin ystävällinen persoona. Hyvillä mielin jaksoin siis herätä, pakata Sessin ja Siken autoon sekä lähteä kohti valmennuksia. Sikke tosin ei ollut aivan yhtä innoissaan lähdöstämme, mutta onneksi Sessi oli omissa kaurapelto-kuvitelmissaan, joten ainakin toinen ratsuista oli ollut helppo lastattava. Pakko myöntää, että oma sänky oli ollut kovin houkuttava ajatus, kun olin yritin kaikin keinoin saada Sikkeä traileriin. Ruuna oli selkeästi päättänyt, että nuorena on jo matkailtu tarpeeksi. Miikan avustuksella sain ruunan lopulta kuitenkin traileriin ja matka alkoi.

Ratsastuskeskus Eevan pihassa vastassamme oli itse tallin omistaja, Eeva. Ystävällisesti tervehtien nainen toivotti meidät tervetulleeksi ja samalla kertoi, mihin saatoin jättää autoni trailereineen sekä mistä löytäisin varaamani karsinapaikat sekä tarhan. Jo ilmoittautuessani olin sopinut, että majoittuisimme valmennuksia seuraavaan päivään, koska pitkän päivän jälkeen olisi raskasta enää lähteä ajamaan kotiin Kittilään. Kiittelin Eevaa majoitusmahdollisuudesta ja lähdin viemään Sikkeä sille tarkoitettuun tarhaan. Vanha ruuna jaksoi jotakin kovasti pörhistellä, kun otin sitä ulos trailerista. Silmiäni pyöritellen yritin raahata perässäni poikittain loikkivaa ruunaa. Sikke oli ehdottomasti ikuinen lapsi.

Koska ajomatka oli ollut pitkä ja huolimatta siitä, että olimme lähteneet aikaisin, piti melkein heti alkaa laittamaan Sessiä kuntoon kouluvalmennusta varten. Tamman ajatukset seikkailivat todennäköisesti pinkeissä hattaroissa, sillä se ei tuntunut edes huomaavan ympäristön muutosta. Tästä omalla tavallaan ilahtuneenakin varustin tamman valmiiksi. Olin huomannut kotopuolessa onnekseni, että Renen koulusatula oli melko sopiva myös Sessille, joten pääsin menemään kouluvalmennukseen oikealla koulusatulalla. Toki Sessi ei itsessään ollut mikään kouluratsu, mutta asianmukainen varustus oli jo puolimatkaa. Suitsiksi päädyin laittamaan kuitenkin perinteiset meksikolaiset, joita tammalla muutenkin käytettiin.

Kouluvalmennus Sessin kanssa oli todella työläs, mutta antoisa. Eevan loistavilla vinkeillä löytyi Sessistäkin aivan uusia ulottuvuuksia ja opin näkemään tamman uudessa valossa. Se osasi parhaimmillaan kulkea oikein kivassa muodossa ja liikkua reippaasti eteen. Tyytyväisenä taputin jälleen omiin maailmoihinsa vaipunutta tammaa ja samalla riisuin sen varusteita. Sessi vaikutti hivenen väsyneeltä, joten päädyin pikaisen harjaamisen jälkeen jättämään sen sille varattuun karsinaan. Hain trailerista sille mukanani tuomat päiväheinät ja jätin tamman niitä syömään. Ehdin itsekin käymään pikaisesti syömässä ennen Siken varustamista.

Hieman liikaakin herkullista ruokaa syöneenä jouduin metsästämään Sikkeä. Ruuna ei selkeästi ollut mielissään uudesta paikasta ja aavisteli ilmeisesti jotakin - niin hanakasti mokoma ravaili karkuun. Vilkaisin kelloa ja kiroilin puoliksi ääneen. Sikke tuntui vain lällättelevän tuskastumiselleni, heittäen mokoma vielä pienet pukkilaukatkin. Lopulta jouduin myöntymään ja hakemaan kauraämpärin trailerista. Yllättyä ei tarvinnut, sillä Sikke lähes juoksi luokseni; tai ehkä oikeammin kauraämpärin luokse. Aikataulustani jo hyvän tovin myöhässä kiirehdin Siken kanssa talliin. Tein ruunalle pikaharjauksen, jonka jälkeen nostin sen selkään jo parhaat päivänsä nähneen yleissatulan. Olisin halunnut valmennuksissa edustaa vähän parempana, mutta Renen tai Leonan estesatulat eivät sopineet paljon isommalle ruunalle. Niinpä oli tyytyminen vanhaan, koska uuttakaan ei harvoin hyppäävälle ruunalle enää kannattanut hankkia. Reippaasti puin itselleni myös turvaliivin sekä kypärän ja laitoin Sikelle meksikolaiset suitset, joihin olin onneksi jo kotona vaihtanut aavistuksen vahvemman kuolaimen. Ehdimmekin valmiiksi juuri sopivasti, kun ilmoitettiin, että voisimme lähteä kohti maastoesterataa.

Maastoestevalmennuksen jälkeen olin aivan puhki ja jalkani tuntuivat suorastaan tärisevän. Saatoin kuitenkin lohduttautua ajatuksella, että niin oli Sikkekin aivan uupunut. Ruuna raahautui perässäni aivan hikisenä ja vaikutti muutenkin olevan vapaapäivän tarpeessa. Valmennus oli aluksi ollut aivan kamalaa, sillä vanhat pelkotilat olivat meinanneet ottaa taas yliotetta, kun Sikke oli temppuillut ja pidätteet olivat kaikuneet tyhjälle. Eeva oli kuitenkin jaksanut olla rauhallinen sekä määrätietoinen, ja muistaessani kuunnella naisen neuvoja, löysimme Siken kanssa oikein kivan tahdin loppuvalmennukseen. Olin tyytyväinen sekä ruunaan että itseeni, sillä olimme molemmat ylittäneet itsemme. Sikke oli ollut kerrankin rauhallinen ja olin itse unohtanut oman pelkoni sekä tarjonnut ratsulleni mahdollisuuden hypätä hyvin.

Siken huolellisen harjaamisen ja pesemisen, sekä sen jalkojen kylmäyksen jälkeen, pääsin vihdoin laittamaan hevosteni iltaruoat valmiiksi. Eeva oli ystävällisesti luvannut ne hevosille antaa, jos vain laittaisin ne karsinoiden eteen odottamaan. Suuntasin siis trailerille, jossa isoissa kestokasseissa heinät olivat valmiina. Lisäksi otin mukaani väkirehut sekä matalat ruokintavadit. Vein heinäkassit karsinoiden eteen ja tein ruokintavateihin valmiiksi väkirehuannokset; Sikelle vähäenergistä mysliä ja kivennäisvalmistetta, Sessille vähän kauraa ja kivennäisvalmistetta sekä lisänä kuivattua nokkosta. Jätin ruokakipot myös karsinoiden eteen, jonka jälkeen kävin viemässä takaisin trailerille väkirehut. Samalla järjestelin tavarat siististi ja laitoin muun muassa satulasuojukset paikoilleen. Aamulla olisi aikainen lähtö takaisin kotiin, jotta matkassa ei menisi aivan koko päivää. Tyytyväisenä lähdin viettämään loppuillan rentoutuen ja kiitin vielä matkalla vastaantulevaa Eevaa mahtavasta valmennuspäivästä.


- Bella

VIRTUAALITALLI/MITÄÄN EI TAPAHDU OIKEASTI
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita