Sotamaalauksessa heppailemassa
Sotamaalauksen ihana Sanni oli pyytänyt minut ja Renen käymään heillä, jotta voisimme tehdä yhteisen maastolenkin. Olin jo puhelimessa yrittänyt udella, etteihän Sannin kirahvi miesystävä ollut paikalla. Nainen oli ollut hieman ihmeissään uteluistani, mutta olin saanut selville, ettei mies todennäköisesti olisi tilalla. Hyvillä mielin olin pakannut tavarat ja suomenhevosen traileriin, lähtien kohti Ruusujärveä. Renekin oli vaikuttanut olevan oikein hyväntuulinen, joten mikään ei voisi mennä vikaan.
Kaikki olikin aluksi sujunut hyvin. Oli ollut ihanaa pitkästä aikaa jutella Sannin kanssa kunnolla, sillä viimeksi tilalla käydessäni en ollut oikeastaan ehtinyt. Suomenhevosista puhuminen oli aina yhtä miellyttävää ja maastoilu kunnon reiteillä parasta. Toki kotopuolessakin maastot olivat kivoja, mutta reitit vain olivat jokseenkin loppuunkulutettuja. Rene oli ollut ihan innoissaan saadessaan kerrankin kaverin maastoon. Ja voi sitä onnea, kun otettiin laukkapätkää. Pientä pukkiakin saattoi joukkoon eksyä, mutta ne olivat vain silkasta ilosta.
Tallipihalle saapumisen jälkeen ei enää paistanutkaan aurinko - niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti. Olimme juuri pysäyttäneet ratsut, kun tallista ilmestyi kukapa muukaan kuin Sam. Ei siinä muuten mitään, mutta olin viimeksi nolannut itseni pahemman kerran ja mieluiten en olisi näyttäytynyt kyseisellä yli-ystävälliselle miehelle. Hieman tekohymyä yrittäen laskeuduin alas ratsuni selästä. Rene vaikutti erittäin ilahtuneelta nähdessään suosikki ihmisensä - mihin se jurous taas katosi? Ja viimeistään siinä kohtaa, kun Sam alkoi rupatella jotain joutavia ja viittasi viimekertaiseen tapaamiseen erikoisena, halusin juosta - ja kovaa. Sanni päätti pyytää vielä kahville - ihan tosi, suostuin vain ja ainoastaan siksi, että hän oli ystäväni.
Kahvilla istuessamme Sam teki suurimman osan ajasta onneksi jotain muuta. Mutta kun sitten se ylikasvanut mies päätti tulla seuraamme, aloin tehdä kiireesti lähtöä. Sanni saattoi ihmetellä Samin välttelyäni, mutta kunniani ei kestäisi miestä näköpiirissä. Niinpä lähdin kiittelyiden jälkeen pakkaamaan Reneä tarhaan. Se seisoskeli kiltisti tarhassa, jota olin sille saanut lainata. Ja olin niin onnellinen, että Rene tuli portille vastaan. Laitoin orille ulkona kuljetussuojat, jonka jälkeen avasin lastaussillan traileristani. Enkä tiedä mikä Renelle tuli, mutta kun olin sitä lastaamassa - se ei suostunut traileriin. Yritin pari kertaa, miettien ankarasti mitä tehdä - tiesin sekä Sannin että Samin katselevan talosta touhujani. Mutta aina, kun ohjasin Reneä lastaussillalle, se veti jarrut kiinni. Mieleni teki itkeä.
Ja tietysti, koska Sam oli niin perkeleen ystävällinen, päätti mies tulla ritarin lailla pelastamaan. Sannikin tuli pihalle, jotta kaikki voisi olla vielä nolompaa minulle. Rene melkein hyppäsi miehen syliin - mokomakin petturi. Eikä Samin tarvinnut kuin taluttaa Reneä pieni voltti, ohjata traileriin ja siellä se sitten oli. Tomaattia muistuttaen kiitin hivenen virnuilevaa miestä ja lupasin itselleni, että jättäisin Renen ensi kerralla tänne - törkeä hevonen.
- Bella (omistaja)