Satukirjan viimeinen luku

Elämä on kuin kirja. Siinä on juoni, jonka me itse luomme. Siinä on alku, josta kaikki muodostuu. Siinä on jonkinlainen lopetus, johon kaikki loppuu tai josta kaikki jatkuu toisessa osassa. Kirjassa on juonenkäänteitä, ylä- ja alamäkiä, hyviä hetkiä sekä niitä huonompia. On erilaisia kirjoja; ihan kuten myös elämät ovat erilaisia. Yksikään tarina ei ole samanlainen ja joskus jatko-osa on aivan erilainen kuin alkuperäinen kirja. 

Mun ensimmäinen kirjani oli vähän kaaoottinen ja jatko-osalle mulla ei ollut mitään pohjaa. Jatko-osa päätyi kuitenkin olemaan satukirja. Sellainen täydellinen tarina, jossa kaikki soljuu kohti unelmia ja jossa kaikki on mahdollista. Hetken kaikki oli ollut kuin satua. Mulla oli oma hevostila, omat hevoset ja ponit. Mahdollisuudet kilpailla ympäriinsä, kouluttaa upeita hevosia sekä opettaa toisia ratsastajia. Mulla oli mies, meillä oli unelmia perheestä. Me oltiin se klassinen elokuvien pari, joka oli aina ollut kaikkien mielestä "täydellisesti yhteensopiva". 

Mutta elämä ei ole jatkuvaa satua; mikään ei jatku loputtomiin ja taianomaisimmatkin sadut päättyvät toisinaan. En mä osaa sanoa, mikä meillä Miikan kanssa meni pieleen. Me oltiin parhaita ystäviä ikuisuus, toistemme tuki ja turva. Sitten meistä tuli pariskunta, oltiin ystäviä ja rakastettiin toisiamme. Meillä oli hevostila ja unelmia perheestä tulevaisuudessa. Ei ollut riitoja juurikaan, ei erimielisyyksiä tai luottamuspulaa. Mutta siltikään meidän rakkaus ei riittänyt pitämään kasassa meitä. Meistä tuli vain minä ja Miika.

Ei erottu riidoissa, vaan ihan täydessä sovussa. Luvattiin olla edelleen ystäviä, mutta se oli ehkä vähän tyhjä lupaus. Kaikki meni liian kauaksi siitä, mistä aloitettiin, voidakseen jatkua samana enää. Miika muutti ulkomaille. Me laitetaan edelleen välillä viestiä, mutta ei se ole samanlaista kuin ennen parisuhdetta. Miikalla menee hyvin, mutta on se sillekin outoa. Me ollaan aina oltu me jossain muodossa ja nyt kummankin pitää opetella elämään omaa elämäänsä. 

Mä päädyin myymään mun hev0stilan. Olin aluksi tosi peloissani, kaikki tuntui ihan kauhealta. Mun unelmapaikkani, johon rakensin kaikki toiveeni. Myin paikan mukana myös hevoseni, lukuunottamatta mun elämäni ponia, Meddeä. Mä muutin Turkuun. Sain töitä toimistolta, käyn välillä pitämässä ratsastustunteja ja mulla on kissa. Medde jäi Virvatuleen ylläpitoon. Ei mulla ole sydäntä viedä sitä pois sieltä, missä se on asunut suuren osan elämästään.

Ei uuden kirjan alku ole ollut tähän mennessä helppo. On tuntunut siltä, etten halua jatkaa. Etten osaa tai kykene siihen, koska kaikki on ollut uutta ja outoa. Ilman hevosia, ilman omaa tilaa ja ilman mun toista puolikasta. Oon myös oppinut paljon kaikesta, itsestäni ja elämisestä. Aika parantaa ja elämä kantaa, vai miten se menee. Mutta myöskin sen, ettei aina edes rakkaus riitä ja joskus irtipäästäminen mahdollistaa jotain uutta. Aika näyttää, mikä on juoni tässä kirjassa.

- Bella Nylund, tilan entinen omistaja.