Poniko huonokäytöksinen?

30.11.2019

Edellispäiväinen keskusteluni Aprilin kanssa oli saanut minut niin kiukkuiseksi, että päädyin oikeasti liikuttamaan sekä kouluttamaan poniani - olihan sille saattanut muutama huono tapa eksyä. Niinpä lähdin päättäväisesti hakemaan ponitammaani tarhasta. Sinne saapuessani sain nopeasti huomata, ettei Medde ollut yhtä innokas tästä suunnitelmasta. Vaikka kuinka maanittelin ja anelin, se ei hievahtanutkaan. Lopulta sain sen lahjottua porkkanalla - josta en ikinä kertoisi Aprilille, se ei ollut hemmottelua, vaan neuvottelua!

Tallissa varustin ponitammaani ja saatoin ihan huomaamatta leperrellä sille kaikkea. Kohdatessani talliin saapuneen Aprilin katseen, saatoin hieman taas ärsyyntyä. Se siis siitä ja ponille reippaasti varusteet päälle. En tiedä pitikö olla järkyttynyt vai ärsyyntynyt siitä, että April oli oikeassa, kun Medde sikamaisesti yritti livistää karsinastaan varustettaessa. Enkä tiedä siitäkään, mistä se oli oppinut pullistelemaan ja liimaamaan hampaita yhteen - ihan outojuttu.

Kentälle päästyäni sain huomata, että silmäteräni oli tosissaan oppinut hieman huonoja tapoja - en sitä kyllä ääneen myöntäisi. Se nimittäin pyöri kuin hyrrä pientä ympyrää, kun yritin päästä ratsaille. En sano, että huokaisin helpotuksesta, mutta jonkinlaisesta ilosta kuitenkin, kun viimein pääsin selkään. Medde oli jo heti alkukäynneissä tahmeaakin tahmeampi. Aivan kuin sen jaloissa olisi ollut järkyttävät painot. Niinpä sain aloittaa samantien eteenpäin patistelun.
Aloittaessani ravitehtävää huomasin viimeistään - ja se oli myös pakko myöntää - että Medde ei osannut enää käyttäytyä yhtään. Se viskeli peräänsä ja yritti ryöstää. Ja rehellisyyden nimissä, en todellakaan ollut varautunut siihen sivuloikkaan. Epäonnekseni Medden äkkiliike horjutti tasapainoni ja mätkähdin maahan - ja koska mikään ei ikinä suosi minua, April oli juuri kävelemässä kentän ohi. Äänekäs nauru kaikui korviini - ihan kuin tilanne ei muutoin jo olisi ollut nöyryyttävä. Nousin äkäisesti ylös ja kiipesin uudestaan ratsaille. Ilmeisesti Medde rekisteröi kiukkuisuuteni, koska yht'äkkiä ponitamma oli normaali, toimiva itsensä. Jupisin jotain kusipäisyydestä, kun aloin tehdä kunnolla töitä ratsuni kanssa.

Tuntia myöhemmin palasin talliin, jossa April virnuili kovasti. Vilkaisin nopeasti, ettei lapsia ollut näkyvillä ja näytin naiselle keskisormeani. Nauru kaikui korviini, kun menin ottamaan Meddeltä varusteita pois. April tuli karsinan ovelle seisomaan ja hymyili;
"Ihan enkeli vai?"
"Totta kai. Mitäs luulit?" totesin happamasti.
"Myöntäisit vaan", April virnisti ja kohautti olkiaan.
"No okei, se on hiukan päässyt pulskistumaan ja laiskistumaan, mutta kyllä se silti osaa", ärähdin silmiäni siristellen. Vastaukseksi sain Aprilin naurun ja toteamuksen siitä, että olin todellakin kuin ylisuojeleva äiti Medden suhteen. Mitä lie sekään tarkoitti...


- Bella (omistaja)

VIRTUAALITALLI/MITÄÄN EI TAPAHDU OIKEASTI
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita