Onni on oma suomenhevonen

Kun on tapellut aamupäivänsä ponitamman kanssa siitä, voiko esteen yli hypätä vai ei, on ihanaa hakea tarhasta hevonen, joka tottelee. Ja mitä vielä, kun se tulee sua vastaan portille. Voiko enää olla onnekkaampaa hevosen omistajaa? Rene on siinä mielessä helppo hevonen, että vaikka se ei ole aina täydellinen automaattiratsu, niin se ei kyllä koskaan keksi mitään tyhmääkään. On niin ihanaa taluttaa hevosta perässä, kun se ei yritä karata tai juosta sun yli.

Tallissa mä sitten harjasin mun oriani - vapaana, karsinassa. Ihan katastrofi, jos kyseessä ei ois Rene. Oriksi se on kyllä aina ollut ihan kultaisin ja mä olen niin onnellinen, että päätin tehdä "Virhearvion". Rene katseli mua sivusilmällä. Ei se erityisen seurallinen ollut, mutta mitä enemmän tutustuttiin, niin sitä useammin se osoitti huomiota ja kiinnostusta. Mä olin jo ihan rakastunut siihen, mutta Rene ei selkeästi ollut yhtä varma musta vielä. Jonakin päivänä toki olisi - mä olin varma. 
Varustaessani mietin, että onko mikään koskaan ollut näin helppoa. Ori seisoi siinä paikallaan, ehkä vähän pullisti. Mutta ei todellakaan samalla tavalla, kun joku Medde. Nopeasti mä olinkin valmis ja saatoin suunnata orin kanssa kohti maneesia. 

Maneesissa mä jätin orin odottelemaan kaartoon. Se odotti aina kiltisti ohjat kaulalla, eikä lähtenyt mihinkään. Kävin laittamassa meille muutamia puomeja valmiiksi uralle. Sitten palasin edelleen samoilla jalansijoilla seisovan Renen luo ja nousin ratsaille. Aloitettiin ihan löysin ohjin käynnillä, jossa samalla selasin puhelintani - tosi paha tapa ja ei saa tehdä perässä. Oli vaan niin tärkeitä ilmoituksia tullut taas - ei ainakaan viestejä mun kaverilta. 
Kun mä sitten keräsin ohjat ja aloin kokoamaan Reneä - ah, mä niin rakastan sitä! Takajalat alkoi heti polkemaan alle ja kaula kaartui, tuntuma löytyi. Siirryttiin kevyeeseen raviin, jossa ori toimi niin hyvin. Ei yhtään mitään temppuiluja, vaan just kaikki mitä pyysin - eikä yhtään enempää tai vähempää.
Ravityöskentelyn jälkeen tehtiin vähän laukkatyöskentelyäkin. Renen laukka on ihan ehdottomasti sen paras askellaji. Se on niin näyttävää ja helppoa työstää.

Kun sitten oli kaikki perusjutut tehty, niin oli vuorossa niitä puomeja. Rene nyt vaan on sellanen hevonen, että se tekee kaiken, minkä osaat pyytää. Joten voisaan varmaan ymmärtää, että ne puomit ylitettiin hyvin ja nätisti. Ori tuntui jälleen super hyvältä; liikkui joustavasti ja pehmeästi. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin muutamia kertoja niinkin päin ne puomit. Koska ei edelleenkään mitään erikoista, päädyin tekemään vielä vähän laukanvaihtoja. Ne oli meidän spessu. Rene oli ihan sairaan hyvä siinä, vaikka mä en ollutkaan. Ai vitsit, olispa joku ollut kuvaamassa! Ihan täydellisiä, ajoitukset erinomaisia. 

Aika pian laukanvaihtojen jälkeen mä kuitenkin päätin, että tässä oli Renelle tarpeeks tänään. Niinpä annoin orille pitkät ohjat ja taputin sitä hellästi kaulalle - mun super poju!

- Bella (omistaja)