Maastoilua

"Ihan rauhassa nyt Sikke", mutisin ja yritin pidätellä ruunaa ottamasta ravia kotiinpäin mentäessä. Edes laukkamaasto ei ollut vienyt vanhahkosta ruunasta energiaa, vaan se edelleen yritti siirtyä reippaampaan askellajiin käynnin sijaan. Hieman huokaillen pudistelin päätäni ja pysäytin ruunan jälleen kerran kokonaan saadakseni pidätteen läpi. Sikke ei tosiaankaan ollut mikään rauhallinen, vaikka se oli jo muutamia vuosia sitten ohittanut parhaat päivänsä ja kuntonsa. Ruuna oli nytkin ihan hikinen ja puuskutti - mokoma jääräpää.

Tallin pihalla laskeuduin alas ruunan selästä ja nostin jalustimet ylös. Sikke ravisteli itseään kuin uitettu koira samalla, kun löysäsin satulavyötä. Parhaat päivänsä nähnyt estesatula narahteli tuttuun tapaansa ja Sikke pärskähti. Lähdin taluttamaan ruunaa kohti tallia viilenevässä, mutta suhteellisen aurinkoisessa iltapäivässä. Kaarsin hevosen kanssa sen omalle karsinalle ja nappasin siltä suitset sekä satulan pois. Sikke huokaisi helpottuneen oloisesti ja hymähtäen suuntasin viemään varusteet pois. Varustehuoneessa laskin satulan Siken telineelle ja laitoin suitset suitsikoukkuun odottamaan puhdistusta. Nappasin ruunan kaapista mukaani villaloimen, koska tallissa ei ollut erityisen lämmin - ja ruuna oli onnistunut hikoamaan ihan kunnolla yrittäessään mennä vähän liian reippaasti. Suljin varustehuoneen oven ja kävelin takaisin Siken luo. Ruuna tuskin viitsi nostaa päätään etsiessään heinänkorsia maasta. Sen enempää siitä välittämättä heitin loimen ruunan selkään ja kiinnitin remmit.

Hetken kuluttua olin sekä juottanut ruunan että tehnyt sille puuron. Nyt Sikke seisoi tyytyväisenä karsinassaan ja torkkui. Hymyilin hieman ruunalle ja rapsutin sitä kaulasta - juuri sen lempipaikasta. "Oot sä vähän sellanen höpsö ukkeli, tiesitkö? Mut silti ihan paras", mutisin samalla, kun rapsuttelin hevosta. Sikkeä ei näyttänyt kiinnostavan puheeni, vaan ruuna keskittyi nuokkumaan - ehkä sekin joskus väsyi ainaiseen vauhtiin.

- Bella (omistaja)