Maastoestevalmennus
Kiitos valmennuspohjasta Ratsastuskeskus Eeva!
Alkulämmittelyt Siken kanssa olivat olleet lievästi sanottuna mielenkiintoista katsottavaa. Vanha ruuna oli innostunut pukkilaukalla nähtyään maastoesteet ympärillään ja olin saanut käyttää kaikkeni saadakseni sen takaisin tuntumalle. Eeva oli huudellut parhaansa mukaan neuvoja, mutta ne olivat kaikuneet hieman kuuroille korville. Henkisesti olin lähes lamaantunut kauhusta ja aivoni huusivat virhettä. En ehkä ollut ajatellut loppuun asti, kun olin ilmoittautunut Siken kanssa maastoestevalmennukseen. Olin aiemmin keväällä kerran käynyt sen kanssa maneesilla maastoesteitä hyppäämässä ja se oli ollut kamala kokemus. Ruunalta katosi niin järki kuin jarrut, kun se pääsi esteradalle. Eikä sen holtittomuus ainakaan helpottanut sisälläni edelleen kytevää estekammoa, josta olin vasta osittain päässyt eroon.
Ensimmäinen tehtävä epäonnistuneen alkulämmittelyn jälkeen oli jonkinlainen kontrollitehtävä. Katsoin muiden suoritukset ja tunsin halua kadota. Tiesin heti, ettemme tulisi onnistumaan. Aavistukseni osoittautui enemmän kuin oikeaksi, kun ruuna rynnisti minusta mitään välittämättä täydellä vauhdilla talolta risuesteelle. Loikka risuesteen yli oli aivan valtava ja jouduin sen jälkeen kääntämään ruunan napakasti ympyrälle, jotta emme teloisi itseämme pystyesteellä. Olin nolostunut, järkyttynyt ja kauhistunut. Tuntui, ettei Sikellä ollut aikomustakaan kuunnella minua. Eeva tuli ottamaan Sikkeä suitsista kiinni, kun aivan ylikierroksilla oleva ruuna alkoi hieman hyppimään pystyyn. Sikellä oli ilmeisesti jälleen sellainen päivä; sellainen, jolloin mikään tai kukaan ei sen mielipiteitä muuttanut. Olisi pitänyt huomata se jo tarhasta hakiessa.
Eeva oli pitänyt meille ennen uutta yritystä pienen neuvontahetken, jossa hän sekä kannusti että korjaili. Nainen oli muun muassa maininnut, että minun pitäisi myös antaa ruunalle mahdollisuuksia hypätä. Jos vain pidättelisin, ruuna rynnisi kahta kauheammin, sanoi Eeva. Hieman uutta uskoa saaneena lähdin yrittämään kontrollitehtävää uudelleen. Tällä kertaa päätin vain luottaa ratsuuni, vaikka aivoni huusivatkin kauhuissaan tekemään jotain. Mutta luottaminen todellakin kannatti, sillä antaessani ruunalle mahdollisuuden hypätä sen sijaan, että olisin roikkunut sen suussa epätoivoissani, sai pidätteet menemään läpi. Vaikka ruuna kiihdytti vauhtiaan risuesteelle, suostui se tällä kertaa myös hidastamaan. Olin yllättynyt ja vaivaantunut - oliko kaikki oikeasti kiinni siitä, että pidättelin ratsuani liikaa?
Kokonaista rataa hypätessämme sain huomata, että ihmeitä oli tapahtunut. Ensimmäinen ratamme ei sujunut täydellisesti, koska jäin pituusesteen jälkeen ohjiin kiinni kuin hukkuva oljenkorteen. Eevan huudahdus myötäämisestä sai kuitenkin kulman jälkeen minutkin havahdutettua. Loppurata oli sujunut kohtalaisesti. Toisella yrittämällä pidin kuitenkin pääni kylmänä; vaikka miten kammotti, yritin silti olla rento ja luottaa ratsuuni. Sikke meni edelleen kovaa, mutta se ei enää purrut kuolaimeen kiinni. Löysin sen, miten minun piti ruunaani käsitellä. Oli tärkeää antaa sen hypätä, mutta myös tärkeää tehdä napakat pidätteet ja istua satulassa. Aloin havahtua siihen, miten paljon olinkaan tehnyt asioita väärin sen kanssa. Roikkumalla ohjissa hengenhädässä, ja olemalla jännittynyt puupökkelö, olin vain lisännyt ruunani vauhtia sekä koheltamista.
Seuraavana hypättävä hieman erilainen rata oli jo oikeastaan ensimmäisellä kerralla sujunut hyvin. Eeva muistutteli välillä pienistä tahtivirheistä tai käski olla nopeampi apujen kanssa, mutta muutoin emme edes koheltaneet. Tuntui vihdoinkin siltä, että pelko ei ollut enää jokaisessa askeleessamme mukana ja toisen kerran radalle lähdin jo innoissani. Sikke tuntui kuitenkin jo väsyneen, joten sain jopa patistaa sitä hieman eteen. Se oli kuitenkin omalla tavallaan mukavaa, sillä saatoin keskittyä tekemään hyvät tiet sekä ratsastamaan sujuvat lähestymiset hyvällä tahdilla. Tästä radasta saimmekin Eevalta kehuja ja pääsin tekemään Siken kanssa hieman syrjemmällä rentoja loppuraveja. Ruuna oli aivan hikinen sekä loppu, mutta en voi väittää itsekään olleeni paremmassa kunnossa. Sain Eevalta palautetta sekä vinkkejä ja kiittelinkin naista vuolaasti erittäin hyödyllisestä valmennuksesta.
- Bella
Eevan kommentti valmennuksesta (kiitos!)
"On hienoa nähdä, kuinka Bella kerta toisensa jälkeen kapuaa ratsun selkään ja porhaltaa esteitä päin. Ja vielä hienompaa on olla osa niistä ihmisistä, jotka auttavat estepelon hillitsemisessä. Tämä valmennus taisikin olla oivalluksia täynnä. Bella saa olla ylpeä rohkeudestaan!
Näin Sikestä heti, että se on sellainen hevonen, joka lähtee liikkeelle kuin rasvattu salama, mutta hyppää takuuvarmasti. Se rauhoitti minuakin paljon, koska tiesin, että Bella kyllä selviäisi sen kanssa korkeammistakin esteistä. Alussa ratsukolla oli vaikeuksia yhteistyöstä, koska Sikke oli innoissaan uudesta paikasta - Bella kauhuissaan Siken innokkuudesta. Neuvoin Bellaa olemaan pidättelemättä ruunaa liikaa. Suusta vetäminen pahentaa tilannetta poikkeuksetta. Bella sisäistikin tämän nopeasti, ja meno alkoi näyttää paljon paremmalta.
Sikke saattaa vaikuttaa siltä, ettei se ole kontrollissa, mutta kyllä se oikeasti ratsastajaa kuuntelee, kun siltä alkaa pyytää oikealla tavalla. Tuollaisen hevosen kanssa on kyllä pelottava jo valmiiksi arkana ratsastajana hypätä maastoesteitä, mutta lopultahan Sikke on ihan huikean luotettava. Onneksi Bellakin näytti tajuavan, ettei pelättävää ole, ja niin nainen lensi Siken kanssa esteistä kauniin näköisesti yli. Hienoa työtä! En voi liikaa ylistää Bellaa ja Sikkeä. Ja pakko vielä mainita: Mikä mahtava pappa Sikke onkaan! Tuollaisella menopelillä minäkin haluaisin päästä hyppäämään, omat orini kun ovat vähän ärhäkämpiä!"