Kurkistus aamutalliin

Kello näytti kuutta, kun hiiviskelin kylpytakki päällä talon alakertaan. Hiukset sojottivat joka ilmansuuntaan ja suu venyi hurjaan haukotukseen, kun napsautin kahvinkeittimen päälle. Kahvin keittymistä odotellessani suuntasin kulkuni kylpyhuoneeseen ja siistiytymään.

Kun noin puolituntia myöhemmin suuntasin kirpeässä pakkasilmassa kohti tallia, narskui jaloissani pieni lumikerros. Hengitys höyrysi ja nenänpää tuntui jäätyvän jo niinkin lyhyellä matkalla. Ulkona oli vielä aivan pimeääkin. Tallin ovi aukesi narahtaen ja sain huokaista helpotuksesta päästessäni suojaan purevalta pakkaselta. Sytytin valot valokatkaisijasta ja suljin ovet takanani. Matala hörähdys karsinalta toivotti tervetulleeksi. Ennen ponien tervehtimistä pujahdin kuitenkin oven vieressä olevaan satulahuoneeseen, jossa väkirehuja säilytettiin. Kuten olin arvellutkin, siellä olivat jälleen kerran hevosten puurot ilman vettä - ole itse iltatallissa tai kärsi aamutallissa.

Laitettuani lämmintä vettä puuroihin, kiiruhdin ulkokautta heinävarastolle. Kasasin kottikärryt täyteen hyväntuoksuista heinää ja suuntasin tarhakierrokselle. Heittelin tarhoihin jo valmiiksi heinäkasat, jotta pääsisin mahdollisimman helpolla. Välissä jouduin täyttämään kärryn uudestaan ennen kuin kaikissa tarhoissa oli sopivat kasat heinää. Sen jälkeen kävin täyttämässä kärryn vielä kerran ja suuntasin takaisin talliin. Oven avatessani sain vastaani kolinaa ja hörinää, kun jokainen tallissa oleva halusi oman ruokansa nyt ja heti. Hyssytellen jaoin jokaiselle pienet kasat heinää karsinoihin ja palasin sitten viemään kottikärryt heinävarastoon. Ja sillä välin, kun hevoset söivät karsinassa pieniä välipalaheiniään, laitoin itse sähköt tarhoihin. Sen jälkeen oli vuorossa vesien vienti tarhoihin puutarhaletkulla - päivän paras osuus varmasti jokaisen mielestä...

Vesien viennin jälkeen oli aika jakaa hevosille väkirehut. Kellokin näytti jo melkein kahdeksaa ja hevoset olivat jo ehtineet syödä heinätupsunsa karsinoista. Avattuani satulahuoneen oven, alkoi kauhea mekkala. Jokaisella oli tarve saada omat rehunsa ensin. Siinä sitten pitäisi yrittää taiteilla kolmen puuroämpärin, kauraämpärin ja kivennäisämpärin kanssa. Onnea on kuitenkin se hiljaisuus, joka valtaa tallin, kun kaikki ovat saaneet ruokansa.

Väkirehut ovat aina vain hetkellinen rauha, sillä heti sen jälkeen alkaa pyöriminen ja hyöriminen, kun odotetaan ulos. Ulkona olevan kirpsakan pakkasen takia jouduin pukemaan welsheille, Sikelle ja Aarteelle kevyttoppaloimet. Pikkuponit ja suomenhevoset saivat pärjätä ilman. Sen jälkeen alkoi seuraava vaihe; hevoset ulos. Ensin pääsivät pikkuponit, sitten welshit. Viimeisenä menivät isot hevoset. Ja kun kaikki olivat viimein tarhassa - jopa se lapsellinen ja orimainen Vili - en voinut olla huokaisematta helpotuksesta. Palasin talliin siivoamaan karsinoita, kun viimein Bellakin saapui seurakseni. Nainen toivotteli iloisesti huomenet ja siirtyi oitis harjaamaan Meddeä, joka oli jätetty sisälle liikutusta varten.

"Mitenkäs aamutalli?" hän kysyi, samalla kun itse siivosin viereistä karsinaa.
"Ihan hyvin, perus Sierralaisten konnankoukut", totesin ja virnistin hieman.
"Eli Vili käyttäytyi lapsekkaasti?" Bella kysyi ja naurahti.
"Njoo, mutta se ei kuule ole mitään verrattuna sun ponitammas ihmisten syöntiin. Opettaisit sillekin jotain tapoja!" totesin nauraen ja sain Bellalta vastaukseksi ruman mulkaisun. Itsekseni virnistellen jatkoin karsinoiden siivousta samalla, kun hiljaisuus laskeutui talliin.

- April