Kalmankaltion mökki
Miika oli ehdottanut, että lähtisimme hänen sukulaistensa mökille. Tietysti olin innostunut ideasta, viime aikoina oli ollut niin stressaavaa talliarkea ja paljon kilpailujakin. Miika oli luvannut hoitaa kaiken; mökin, ruoat, matkat - ja hevosten hoitajan. Siinä kohtaa oli mennyt minulla yli - myönnettäköön, että vähän liikaakin. Pidin Miikalle mykkäkoulua niin kauan, että miesraukan oli pakko suostua raahaamaan ainakin Rene mukana - en todellakaan aikonut jättää mussukkaani jonkun vieraan hoidettavaksi. Monta kertaa Miika oli vielä lähtöpäivänäkin yrittänyt muuttaa mielipidettäni ja hokenut, että olemme vain muutamia öitä poissa kotoa. Vastaus oli kuitenkin ehdoton ei - Rene tulisi mukaan Lappiin.
Mökki oli itse asiassa oikein mukava, kun sinne sitten saavuimme. Keskellä ei mitään, villipetojen joukossa ja todennäköisesti jäätymiskuoleman uhka-alueella. Miika oli kärsivällisesti kuunnellut valitukseni, ja ihmetyksekseni tavaroiden purkamisen jälkeen noussut uudestaan autoon. Vasta siinä kohtaa muistin Renen - eihän mökillä mitään tallia tai tarhoja ollut. Silmät suurina - ja valmiina suojelemaan hevostani leijonaemon lailla - vaadin tietää, mihin mies oli hevostani viemässä. Kun kuulin, että Sotamaalaukseen, rentouduin ja myönnyin. Ehkä Miika olisi oikeassa siinä, ettei mökki ollut paras paikka pitää hevosta.
Nopeasti mies oli reissultaan palannut. Rene oli kuulemani mukaan nätisti laitettu karsinaan, kivan suomenhevosen naapuriksi. Päätin uskoa miestä, koska en jaksanut kuunnella hänen nauruaan epäilevästä ilmeestäni. Omalla tavallaan oli helpottavaakin, kun ei tarvinnut huolehtia hevosesta. Se olisi hyvässä hoidossa Sannilla - ja Samilla. Samin osasta en ollut aivan yhtä innoissani, mutta ainakin saisin itse nauttia vapaa-ajasta ilman aikatauluja. Ilta kului nopeasti saunoessa ja esille nousi myös syvällisiä keskusteluja, jotka jatkuivat pitkälle yöhön. Yllätyksiltä ei vain voinut välttyä.
Seuraavana aamuna heräsin Miikan vierestä kapealta sängyltä, kun mies painoi pienen suudelman otsalleni. Hymyillen avasin puhelimeni vilkaistakseni kelloa. Sannilta oli tullut kahden aikaan yöllä viesti, jonka päädyin avaamaan. Ilmeeni olisi ehkä pitänyt taltioida, koska vieressäni ollut Miika nauroi niin, että meinasi tukehtua. Siinä, että juro suomenratsuni rakasti Samia, olisi sulateltavaa. Ehkä jättäisin koko petturiorin Sotamaalaukseen, kuka tietää - kuvassakin niin söpösti nukuttiin yhdessä. Ajatukseni katkaisi kuitenkin Miikan hymyilevät kasvot, jotka ilmestyivät ylleni. Miehen huulet painoivat kevyen suudelman omilleni. Reneä - ja Samin osuutta asiassa - ehtisi miettiä myöhemminkin.
- Bella