Joulupäivän yllätykset

25.12.2019

Hevosauto saapui pihalle ja kello näytti juuri lyövän kaksitoista - kuten oli sovittukin. Hilpeänä huutelin Aprilin mukaani ja kysymysmerkiltä näyttävä nainen ei aivan yhtä lapsenomaisella innolla tullut perässäni pihalle. Tervehdin ensimmäiseksi kuskia, joka totesi olevansa oikeassa paikassa. Jotain muutakin mies selitti, mutta olin aivan liian keskittynyt auton sisältöön. Heti, kun lastaussilta aukesi, riensin ottamaan hevosta ulos - se oli täydellinen!

Mies lähti samantien jatkamaan matkaansa ja viimein saapui Aprilkin paikalle. Hänen ilmeensä ei tosin ollut aivan yhtä innokas kuin omani;
"Bella, mitä perkelettä?"
"Hevonen, ruunikonkirjava, ruuna, knn, du kan ser!" virnistin naiselle.
"Miksi? Näyttää tosi vanhalta", April mutisi.
"Mun yhden tutun ratsastuskoulu lopetti. Tää on koko elämänsä ollut siellä ja en halunnut ett se menee kuoppaan - saanen siis esitellä ikinuoren!" naurahdin ystäväni hämmentyneelle ilmeelle.
"IKÄ?" April kysyi nyt painokkaammin.
" 21", totesin ja vilkaisin vieressäni seisovaa ruunaa.
April ei sanonut mitään - aika yllättävää. Hän tuli katsomaan ruunaa lähempää ja lopulta nyökytti hyväksyvästi - ei se vielä ikäloppu ollut!

Kun Unski - eli uusi ruuna - oli sijoitettu viimeiseen vapaaseen karsinaan tallissa kysyin viimein, mitä mieltä April oikeasti oli.
"Emmä tiiä... Onhan se vanhahko, mutta luotan sun arvostelukykyyn. Sanoit myös aiemmin, että tää on pomminvarma ja sopiva alkeisheppa. Sellasii me tarvitaan aina lisää, varsinkin, kun tuntien kysyntä on lisääntynyt", April pohdiskeli. Nyökyttelin innokkaasti:
"Tää on nuoruudessaan ollut tosi hyvä esteheppa, nykyisin tietty esteet pysyy aikalailla siellä maan tasalla. Osaa se ihan kiitettävästi myös koulupuolella, mutta ei oo kovin helppo. Se on aika turtunut sellaseen tasapaksuun menoon - mutta osaa kuiteski irrotellakin", totesin ja vilkaisin karsinan ikkunasta ulos tuijottavaa hevosta. Olin varma, että en tulisi katumaan ostostani.


- Bella

VIRTUAALITALLI/MITÄÄN EI TAPAHDU OIKEASTI
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita