Joulu on taas, riemuitkaa nyt, Medde nyt on koristeltu

"MITÄ SÄ OOT TEHNYT MEDDELLE?" Aprilin huuto kaikui ympäri tallia.
"Älä nyt huuda! Me mennään ottamaan joulukuvia", toppuuttelin pölmystyneen näköistä Aprilia.
"JOULUKUVIA? Ja sen takia se näyttää tuolta, voi raukkaa! Sä olet pukenut sille jonkun punaisen ratsastusloimen, okei, mutta miksi sillä on punaisia krasseja suitsissa? Entäpä nuo tyhmät poronsarvet? Ja punaiset pintelit, joissa on hilettä? Bella, sun koko poni on hileessä!" Aprilin parahdus jäi kaikumaan ilmaan.
"No älä nyt, me mennään tonne lumeen nyt", totesin ystävälleni ja jätin hänet seisomaan yksin talliin.

Ulkona tuiversi tuuli, kun muutaman asteen pakkasessa kävelin Medden kanssa kohti rantaa. Vesi oli jo hieman jäätynyt rannasta ja missioni oli ottaa muutama kiva joulukorttikuva - joilla sitten voisi koristella koko talon ja sukulaiset. Medde ei vaikuttanut yhtä innostuneelta, vaan tallusteli perässäni korviaan luimistellen. Höpöttelin sille kaiken maan ja taivaan väliltä samalla, kun yritin sommitella ponia taustaansa.

Lopulta syväjäätymisen, ponin pureman ja puolituntisen myöhemmin suuntasin takaisin tallille. Medde näytti niin kärsivältä, että melkein säälin sitä - tosin sana melkein osui aika oikeaan. Kun sitten sidoin Meddeä käytävälle, ja April kulki ohitsemme, en voinut olla huomaamatta sitä katsetta.
"No mikä nyt?" kysyin muka viattomasti.
"Mä en tiedä ootko sä sairas tai jotain. Milloin sä olet tullut tuollaiseksi?" April kurtisteli minulle kulmiaan.
"Millaiseksi muka?" ihmettelin.
"Jouluhulluksi!" April tiuskaisi käsiään levitellen.
En vastannut naiselle mitään, mutta pieni virne kipusi naamalleni. April kokisi illalla elämänsä yllätyksen!

Kun sitten illalla suoriuduimme iltatallista ja menimme keittiöön syömään iltapalaa - olisipa minulla ollut kamera! Se järkyttynyt ilme, joka valahti Aprilin kasvoille tuotokseni paljastuessa.
"Bella, jumalauta! SÄ ET VOI VUORATA MEIDÄN KEITTIÖN SEINÄÄ SUN PONIN KUVILLA!" April kivahti järkyttyneenä. Kohauttelin vastaukseksi vain olkapäitäni.
"MEILLE EI TUU ENÄÄ YHTÄÄN SIERRALAISTA, SÄ TUUT IHAN HULLUKS NIIDEN KANSSA!" April tuhahti kovaäänisesti ja suuntasi oven paukunnan saattelemana yläkertaan.
Katselin itse tyytyväisenä keittiömme seinää, jota koristi noin 20 polaroid-kuvaa Meddestä. Mikä siinäkin taas oli vikana?

- Bella