Jäähyväiset

April nosti matkalaukkunsa maasturinsa takapenkille. Hän sulki oven ja kääntyi minua kohti. Puolittainen hymy kiipesi hänen huulilleen ja hän avasi kätensä halauksen merkiksi. Halasin ystävääni viimeistä kertaa.
"Mun tulee sua ihan kauhee ikävä", kuiskasin hiljaa.
"Niin mullakin sua Bella. Mut voit aina tulla käymään, muista se!" hän mutisi.

Irroittauduin varovasti halauksesta ja pyyhin kyyneleitä silmistäni. April hymähti hieman ja kääntyi katsomaan hevostallin suuntaan. Tarhat olivat tyhjännäköisiä ja vain kolmen hevosen siluetit näkyivät. Jos vielä muutama kuukausi takaperin olivat kaikki tarhat olleet käytössä ja karsinat täynnä hevosia, oli talli nyt lähes tyhjä. Päätös lopettaa ei ollut kiinni asiakkaisen määrästä, taustalla oli niin paljon enemmän. Maneesin korjauskulut nousivat korkeisiin summiin ja hevosia oli liikaa tuntien määrään nähden. Aprilin pitkään sairastellut isä oli kuollut ja hänellä oli kokonainen lännenhevostila Englannissa. April oli ollut valmis luopumaan paikasta ja jäämään tänne Paasselän rannalle. Olin kuitenkin sanonut, että nainen olisi hullu, jos ei käyttäisi tilaisuutta palata oman lajinsa pariin. Hänellä olisi mahdollisuus menestyä ja pyörittää isoa hevostilaa, harrastaa omia lajejaan. Monien keskustelujen jälkeen päätös oli selvä. April lähtisi Englantiin ja Virvatuli sulkisi ovensa ratsastuskouluna.

Pahinta kaikessa oli se, että April, paras ystäväni, muuttaisi niin kauas. Lisäksi ratsastuskoulun lopettaminen oli ollut iso päätös. En kuitenkaan olisi pystynyt siihen kaikkeen yksin, mutta halusin, että April saisi mahdollisuutensa. Enkä voi väittää, että ratsastuskoulu olisi menestynyt - maneesin korjaus jäi kesken sen kalliin hinnan takia ja hevosten määrää olisi pitänyt vähentää, jotta kaikille olisi ollut työtä ruokiensa verran. Lopulta tuntui oikeammalta lopettaa kokonaan. Ja siinä seistessäni Aprilin rinnalla mietin haikeudella niitä päiviä, kun talli oli ollut täynnä ja hevosia haettiin kiireellä iltatunneille. Vaikka silloin se oli ollut raskasta ja välillä oli vituttanut, nyt sitä kaikkea osasi arvostaa ja kaivata.

Haikeaa oli ollut myös katsoa sitä, kun hevoset lähtivät pihasta yksi kerrallaan. Kun oli tuntenut ne pitkään, nähnyt niiden hyvät ja huonot päivät, tuntui kuin ne olisivat olleet perhettäsi. Tavallaan ne olivat; työkavereita, joiden kanssa rakensi kaiken. Pahimmalta olivat tuntuneet suomenhevoset Tuukka, Vili ja Sauli. Ne olivat olleet mukana jo aiemmassa tallissanikin, uskollisina ja rakastettavina ystävinä. Sen lisäksi Nero-poni jäisi aina mieleeni ärsyttävän ihanana keppostelijana. Se pilasi päiviä, mutta myös toi iloa ja naurua elämään. Kiitin mielessäni kuitenkin sitä, että tarhassa seisoi yhä pieni shetlanninponitamma - Medde. Ilman tammaa minulla ei olisi täällä mitään. Olimme kasvaneet yhdessä, olin oppinut sietämään sen idiootteja hölmöyksiä ja rakastamaan kaikkea sen omituisuuksiakin.

April liikahti vierelläni ja vilkaisi kelloa. Hän soi minulle vielä yhden surumielisen hymyn ja halasi pikaisesti. Sitten hän nousi autoonsa ja ajoi pois elämästäni. Jäin siihen seisomaan. Seisoin oman unelmani edessä - tai siinä, missä sen olisi pitänyt olla. Se kaikki oli romuttunut ja haihtunut ilmaan. Mutta ehkäpä vielä jonakin päivänä löytäisin uusia unelmia. Kun saavut uuteen risteykseen elämässäsi, pitää vain uskaltaa lähteä uuteen suuntaan. Hymyilin haikeasti ja lähdin kohti hevostarhoja - vielä olisi liikutettavana pari hevosta. Kuka tietää vaikka tähtäisimme johonkin kilpailuihin yhdessä?

- Bella

"Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista"

Virvatulen on aika vaipua horrokseen. Talli ei tule enää jatkamaan toimintaansa ratsastuskouluna. On hyvin todennäköistä, että virtuaaliharrastukseni päättyy suurilta osin. Uutta tallia ei ole tulossa todennäköisesti koskaan. Virvatulen sivut kuitenkin säilyvät ja tänne jäävät muistosivut kuolleille hevosille. Lisäksi haluan jatkaa harrastusta muutaman virtuaalihevosen kanssa - omaan tahtiini ja silloin kun aikaa riittää.  Hevoset jäävät "asumaan" tänne. Tapahtumat ja tunnit ovat kuitenkin osaltani mennyttä aikaa - eivät ehkä kokonaan, mutta suurilta osin. 

Haluan sanoa, että virtuaaliharrastus on ollut iso osa elämääni viimeiset pari vuotta (välillä enemmän, välillä vähemmän). Tuntuu haikealta sanoa hyvästit tallien pitämiselle ja tapahtumille. Olen kuitenkin onnellinen, jos pystyn jatkamaan harrastusta edes harvakseltaan ja muutamalla virtuaalihevosella. Risteys avaa aina uusia polkuja.

Kiitos kaikesta!

- Bella / VRL-14703 (14.3.2020)