Ei Sikkeä voi korvata

Mä olin jo omassa pienessä päässäni päättänyt, että en hankkisi uutta estehevosta Siken tilalle. Toki olin miettinyt sitä vaihtoehtoa, koska pientuntien pyöritys ilman yhtään suurempaa hevosta oli välillä vaikeaa. En kuitenkaan kokenut, että mikään voisi korvata Sikkeä - ikinä. Yllättävästi jopa Miika oli ehdottanut mulle uutta hevosta. Vaikka se tiesi, että mulla oli Sotiksessa suokkiori ja kotona kaksi suokkia sekä kaksi ponia, se silti ehdotti. Olin otettu miehen huolenpidosta ja yrityksestä saada mua jälleen jatkamaan eteenpäin, mutta uusi hevonen ei vain tuntunut oikealta. Varsinkaan, jos sen olisi tarkoitus olla Siken korvaaja.

Tuli kuitenkin ne kisat, joissa mä kilpailin Renellä vaativaa B:tä. Samana päivänä starttasi myös kenttäkilpailut, joihin osallistui myös itse Nikki Ferrari. Oltiin Ruotsin mantereella ja en mä edes tiedä, että miten mä päädyin juttelemaan tälle mahtavalle supernaiselle. Hän kysyi jotain mun esteratsastuksesta, johon tietysti vastasin, ettei mulla ole enää varsinaista estehevosta. Kuinka sattuikaan, oli Nikkillä myyntivälityksessä joku Helmwald Epsilon -niminen juuri ruunattu trakehner. Ensin mä kieltäydyin jyrkästi ja sanoin, että pääsisin kyllä hyppäämään suokeilla metriin asti - kaikki hyvin! En kuitenkaan tajunnut naisen olevan aivan niin mahtava myyjätär. Perustelua perustelun perään ja hetken kuluttua mä tajusin allekirjoittavani jotain kuljetussopimuksia. 

Kaksi päivää niistä kisoista sekä kuudennesta sijasta Renen kanssa, olimme kotona. Pihaan saapui iso hevosauto ja innokkain taisi olla Miika. En edelleenkään tiedä miksi, mutta niin se vain oli. Mies nappasi heti riimunnarun, kun hevonen oli saatettu ulos autosta. Itse en ihan niin innoissani ollut. Edessäni seisoi korkea ruuna, joka oli tehnyt kilpauran 160cm esteradoilla. Nikki oli kuitenkin vakuutellut hevosen olevan perusluonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan erittäin leppoisa. Lisäksi se, että hevonen oli myyntivälityksessä Scuderia Sierrasta, sai mut vakuutettua. Sieltä oli mulle aiemminkin hevosia tullut, vaikkakaan ei kenttäkuningattaren välittämänä. 

Samana iltana mä katselin, kun se iso vaaleanruunikko laidunsi tyytyväisenä Renen kanssa. Ne oli heti tulleet toimeen. Itseäni hieman vielä epäilytti, mutta Miika oli jankannut mulle, että Wilo ei tulisi olemaan Siken korvaaja, vaan seuraaja. Omalla tavallaan halusin ajatella niin, mutta toisaalta myös ajattelin Wilon kokonaan uutena hevosena. Ei se ollut Sikke, se vain teki sen töitä. Ruuna vaikutti leppoisalta ja rennolta ruohoa syödessään. Päätin luottaa siihen, että päätös oli oikea. Ehkä kaikki sujuisi hyvin, vaikka Sikkeä ei voisikaan korvata. Se oli antanut annettavansa ja jättänyt muistot. Nyt olisi Wilon aika tehdä samaa. 

- Bella