Arki kulkee huolimatta muusta

Siken lähtö oli tullut niin kovin yllättäen, että aluksi mä olin elänyt pari päivää kuin kone. Tehnyt aamutallin, hoitanut paperityöt, tehnyt päivätallin, liikuttanut hevoset, tehnyt iltatallin ja mennyt nukkumaan Miikan viereen. Miika oli ollutkin musta vähän huolissaan, mutta osannut antaa mulle mun kaipaamaa tilaa. Vaikka mä ikävöin mun rakasta puoliveriruunaani, pitää totuuden nimissä sanoa myös se, että suurinta koko asiassa oli tajuta kaiken rajallisuus. Se, että kaikki voi loppua ihan milloin vain - ilman mitään varoituksia. Sen takia mä yritin kovasti palata takaisin arkeen ja ajatella, että kaikella on aikansa ja hetkensä. Miika oli vihjaissut uutta hevosta, mutta siitä mä olin kieltäytynyt totaalisesti. 

On kuitenkin ihanaa huomata, että jotkut asiat pysyvät niin samoina. Medde kiukuttelee, Alma rakastaa päivä päivältä enemmän Emmaa, Rene on sama luotettava itsensä, Sessi unelmoi ja Leona pelkää elämäänsäkin. Arkeen on helppoa nojautua, kun tuntuu, että ikävä on pahinta ja pelko menetyksestä tulevaisuudessa nostaa päätään. Me ollaan Miikan kanssa myös suunniteltu melko paljon sitä, mitä me tullaan tekemään. Elämän katoavaisuus tuli ainakin kerrasta selväksi. Miika on haaveillut poniorista ja kuullut jo sopivasta yhdistelmästäkin. Miika - poniorista? Totta kai, mä en tosin tiedä, mikä sitä vaivaa, mutta en todellakaan aio suostua. Me ei tarvita toista kiukkupersettä Medden lisäksi.

Se, mistä mä olen loppumattoman innoissani, on Renen varsa. Sain liisattavaksi Sotamaalauksesta iki-ihanan Morsiusruusun. Todella kiva tamma, kiva väri ja taitoakin kohtuullisesti. Miika oli jo aiemmin luvannut, että sille on okei, jos mä hankin Renestä itelleni liisauksella jälkeläisen. Tietysti ori myös itse jäisi mulle, mutta olisihan se hienoa kasvattaa pieni suomenhevosotus alusta pitäen itse. Ja se, mikä tekee tästä kaikesta vielä parempaa, on se, että varsan pitäisi oikeastaan syntyä jo melko pian! En malta odottaa näkeväni varsaa, josta on tunnistettavissa Reneä ja Ruusua.

Muuten mä oletan, että kaikki jatkuu kuten ennenkin. Ilman Sikkeä tietysti. Mutta mä aion kilpailla Renellä ja Mytyllä, Meddelläkin startata muutamat koulukisat. Sessi saa elellä omissa pilvilinnoissaan ja Leonia viettää rauhaisaa aikaa ilman stressiä. Alma ja Emma alkoivat tulla yhä paremmin toiveen ja ehkä mun arvaus seitsemän vuoden harjoittelusta kilpailuja varten - viisi saattaa riittää.

- Bella