Virvatuli Bella Nylundin aikana... 

R

Miika Rosholm on ollut mun ystävä ihan pienestä asti. Se on mua vuoden vanhempi ja ollut mulle kuin isoveli. Me tavattiin aikoinaan ala-asteella, jossa se puolusti mua, kun pojat pitivät ratsastusta nolona harrastuksena. Miika ei koskaan ollut mikään hevosmies, eikä niillä ollut silloin edes lemmikkejä. Mutta se halus tosissaan olla mun ystäväni ja tuli mun mukana aina talleillekin. Sainpahan sen joskus hevosen selkäänkin ja nykyään mies osaa jopa ratsastaa jotenkin. Meistä tuli ihan parhaita ystäviä ja ystävyys on jatkunut aina yläasteelta lukion kautta tähän päivään. Miikassa parasta on huumorintaju, rehellisyys sekä aitous - se ei oo koskaan loukannut mua tai esittänyt mitään mitä ei olis. Yläasteella siitä oli monet tytöt kiinnostuneita, mutta Miika ei koskaan hylännyt mua, vaikka sai uusia kavereitakin paljon.

Toisaalta Miikaa voisi sanoa mun tukipylvääksi. Aina kun tarvitsen apua tai oon menossa vähän liikaa, Miika on se, joka takoo mun päähän järkeä. Se on aina niin rauhallinen ja määrätietoinen, mutta samalla myös tosi huolehtivainen sekä lämmin. Välillä oon jopa hermostunut sille liiallisesta huolehtimisesta - vaikka omalla tavallaan oon siitä hyvilläänkin. Jaksan silti aina ihmetellä, että miten toi mies jaksaa mun kiukuttelut ja oikut - se ei oikeasti koskaan suutu.

Eikä se ulkonäkökään Miikalla mikään huono ole - se on suhteellisen pitkä, noin 180cm ja hyvässä kunnossa. Kaikinpuolin Miika on ihan maailman mahtavin persoona - ja mun tukipylväs, joten se on syystäkin mun elämäni tärkeimpiä ihmisiä.  

Kukapa sitten päätähtenä toimii, minäpä tietysti. Olen Bella Nylund, 22-vuotias ratsastuksenohjaaja lukiopohjalla. Lähes koko ikäni olen ratsastusta harrastanut, kilpaillen junnuna monia vuosia. Sittemmin kisaaminen on vähän jäänyt, vaikka kyllä sitä edelleen tulee kilpailuissa käytyä. Parhaimmillaan on tullut kisattua parit Int II -kisat sekä 140cm radat. Nykyisin tasot on hiukan matalampia, koska mun omista hevosista ei ole vaativaa koulua pidemmälle ja esteitäkin mennään vaan metrissä. Oon aina ollut hevosten kanssa määrätietoinen ja lyhyen pituuteni - vaivaiset 153cm - vuoksi mennyt paljon poneilla. Se on ehkä osasyy siihen, että en ihan pienestä hätkähdä - junnuna ne kaikki ponit ei aina olleet ihan enkeleitä.

Luonnetta on yleensä hiukan hankala itse kuvailla, mutta Miika sanoo aina, että mä olen kissa. Herttainen ja hyväntuulinen, mutta suuttuessani pitkävihainen sekä ärhäkkä. En voi väittää, etteikö siinä varmasti jotain totuusperää olisikin. Mulla on tapana tulla lähes kaikkien ihmisten kanssa toimeen pintapuoleisesti, mutta syvempi tutustuminen ei aina onnistu. Miika myös on sanonut, että mä olen läheisimmilleni välittävä, avoin sekä uskollinen. Lisäs jätkä vielä, että on eri asia kuinka monet ihmiset päästän niin lähelleni. Onhan se omalla tavallaan oikeessa - kuten suurimman osan ajasta. En ehkä ole ensimmäisenä avautumassa, enkä välttämättä keskustele syvällisiä muutenkaan kovin usein. Haluan kuitenkin aina näyttää positiivista asennetta ja ystävällisyyttä, joten pyrin olemaan mahdollisimman helposti lähestyttävissä - en sitten tiedä onnistunko vai en. Kannattaa ottaa selvää - en mä sentään pure!

Ellen Vuorisalo, alunperin Nylund myös, on mun isosisko. Joka muutti Kittilään ja tuli "auttamaan" mua. Se täytti samana vuonna 30 vuotta ja poti siitä valtavaa kriisiä. Vielä suuremman ongelmasta teki, kun se joutui luopumaan kisahevosestaan. Mutta miten sen nyt kauniisti sanoisi? Oma vika, kun hankki rikkaan miehen ja elätteli itseään sen rahoilla. Niille tuli sitten avioero ja hevonen jäi miehelle, eikä mun siivellä eläneellä siskolla tietysti rahaa sen ostamiseen ollut. 

Sittemmin se on jälleen hankkinut uudet miehen. Tällä kertaa ihan kunnon hevosmiehen ja se muutti sen perässä asumaan Hollantiin. En mä oikeastaan enää edes osannut olla kovin järkyttynyt tästä - mä oon nähnyt siskoni kaikki sekoilut. 

Ellen on aina ollut tosi vaikea ihminen, mutta älkää sitä nyt sille sanoko. Se on tottunut saamaan kaiken haluamansa, alkaen jo meidän lapsuudesta. Äiti ja isä osti sille hienon kisaponin, jolla se pääsi kilpailemaan esteratsastusta sekä valmentautumaan. Tosi nuorena se hankki kuitenkin jo ensimmäisen miehensä, joka sekin elätti mun siskoa omasta pussistaan. Ellen ei oikeastaan ole edes kouluttautunut juuri ollenkaan, taitaa sillä merkonomin paperit välttävillä arvosanoilla olla, mutta noin muuten. On se välillä ihan mukava ja välittävä sisko, mutta pääosin tosi vaikea ja omaa etuaan ajatteleva. Lisäksi se haluaisi aina päättää kaikesta ja kaikkialla.

Ratsastusta se on harrastanut pienestä pitäen ja sillä on ollut omia hevosia monia. Yhtäkään niistä se ei ole itse ostanut, mutta sen mieltymys hevosten suhteen on isot ja kalliit puoliveriset, joilla voi hypätä puoltatoistametriä ratana. Osaahan sisko toki niillä ratsastaa, mutta pitää rehellisyyden nimissä mainita, että se ei pärjää hevoselle, joka temppuilee tai ei osaa hommaansa täydellisesti. Sillä on aina ollut niin laadukkaita ja taidokkaita ratsuja, että se ei oikein enää osaa mennä niillä tavallisilla. Mun hevosvalintoja se on aina kyseenalaistanut, mutta nykyään en enää välitä. Pysyy välitkin paljon parempina, kun antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Emma Vuorisalo on mun siskontyttö, joka täytti just 10 vuotta. Se on tosi iloinen ja eloisa lapsi. Huolimatta siitä, että en koskaan ole ollut lasten kanssa erityisen mieluusti, on Emma mulle tärkeä. Sen kanssa tulee vietettyä aikaa suhteellisen paljon, erityisesti sen jälkeen kun se jäi asumaan isänsä kanssa Suomeen Ellenin lähtiessä. Ne asuu meidän tilalta muutaman tunnin ajomatkan päässä ja tästä syystä Emma onkin tosi usein meillä viikonloppuja.

Ratsastuksesta Emma on innostunut vähän kausittain. Se aloitti mun kanssa käymään talleilla, kun oli ehkä kuuden. Aluksi se sai ratsastaa mun vanhalla suokkitammalla, mutta sen päädyttyä kuoppaan oli meidän retket vähän siellä sun täällä käymistä. Mulla ei ollut sillä hetkellä tytölle sopivaa hevosta, eikä ole tälläkään hetkellä.

Meidän väliset ratsastusreissut loppuivat oikeastaan kokonaan Emman koulun alkaessa. Tyttö pitikin taukoa ratsastuksesta melko pitkään, mutta aloitti kahdeksan vanhana ponitunnit Helsingissä, jossa silloin asui. Nykyisin Emma ei käy tunneilla, koska tytön oman ponin kuoltua sillä ei ole ollut sitä vähäistäkään intoa. Ja valitettavasti mun siskontyttöni on myös kovin mieltynyt vaikeisiin pikkuponeihin, joten se kaipaisi poninsa tilalle samankaltaista - se ei siis kelpuuta yhtäkään mun hevosistani. 

Mun ja Miikan tila sijaitsee siis Saimaalla, Paasselän järven tuntumassa. Ostopäätös oli tehty heti, kun pihalle päästiin. Saattoi olla myös ensimmäinen päätös, jossa Miika oli mukana heti alusta asti. Tila oli tosi ränsistynyt ostohetkellä, mutta toisaalta me nähtiin, että sen saisi aika pienillä laittamisilla kuntoon. Talli oli kuitenkin laadukas, vaikka maalit oli hiukan rapisseet sekä kaikkialla oli hämähäkinseittejä (jotka Miika sai putsata). Maitakin oli kohtuullisesti ja ympärillä paljon maastoreiteiksi sopivia rauhallisia metsäteitä. Lisäksi talo oli oikein kiva, iso ja avara. Siinä on pari ylimääräistä huonettakin, joissa voi tarvittaessa majoittaa tuttuja tai vieraita.

Tallissa on 20 karsinaa. Se ei siis ole erityisen suuri, mutta ajaa asiansa erinomaisesti. Miika on jo kymmeniä kertoja sanonut, että se on todellinen onni; mä en voi hankkia liikaa hevosia. On siinä tallissa muitakin hyviä puolia, esimerkiksi pesukarsina ja varustehuone. Lisäksi rehuvarasto on hiukan erillinen osa, joka on osoittautunut oikein hyväksi Medden takia - se ponitamma on välillä ihan mahdoton.

Tarhoja ei meidän muuttaessa ollut, mutta äkkiä me sitten pystytettiin pihalle muutamat. Tällä hetkellä niitä on vieretysten tallin takana kahdeksan kappaletta. Enemmälle ei ole tarvetta, koska meidän hevoset tarhaa osa pareittainkin. Pari ylimääräistä on varattu mahdollisille vieraille hevosille, jos niitä tänne metsäkulmille eksyy. Laitumia on vähän kauempana meidän pihasta, mutta ne kuuluu kuitenkin meidän tontille. Niitä on kaksi, mutta ne ovat molemmat sen verran suuria, että viisi hevosta menee kevyesti yhdessäkin.

Maneesi oli oikeastaan tosi hyvässä kunnossa, kun me tänne tultiin. Siihen ei ole oikeastaan mitään tarvinnut tehdä ja valaistus sekä pohja olivat tosi hyvät. Katsomoa ei varsinaisesti ole, mutta toisaalta eipähän täällä katsojia erityisesti olekaan. Ratsukoitakin mahtuu kohtuudella, joten ihan pikkuruinen ei maneesi ole. 
Kenttä sen sijaan ei ollut aivan yhtä hyvä kuin maneesi. Se oli vain pieni hiekkapläntti muiden välissä. Me kuitenkiin pystytettiin aidat ja pari valotolppaa sekä paranneltiin pohjaakin vähän. Kenttä kuitenkin syksyisin on välillä melko märkä, mutta melkein aina ratsastuskuntoinen. Talvisin se pidetään mahdollisuuksien mukaan kunnossa, mutta pahimpina jääkeleinä mennään maneesiin.
Maastoreittejä löytyy paljon ihan muutamien satojen metrien päästä. On leveämpiä, vähäliikenteisiä hiekkateitä ja sitten myös pieniä kinttupolkuja. Kinttupolkuja lähtee meidän tilan takaa muutamia, mutta jos haluaa mennä vain leveitä hiekkateitä, joutuu kulkemaan jonkin matkaa asfalttitietä. Paasselän rannalle on noin kilometrin matka kinttupolkuja, leveämpiä hiekkateitä halutessaan joutuu kiertämään asfalttitien kautta ja matkaa tulee noin kolme kilometriä.

Millaista toimintaa meillä sitten on meidän tilalla? Pienimuotoista tuntitoimintaa pienryhmien kanssa. Tilalla on muutamia siihen soveltuvia hevosia. Lisäksi pidetään paljon kursseja, leirejä ja tapahtumia, joihin meidän vieraat saa tuoda omat ratsunsa mukaan. Totta kai meillä pyörii myös "ponikerhot" (joissa ei tosin käytetä meidän poneja sattuneista syistä) lapsille ja nuorille, joissa opetellaan monipuolisesti kaikkea hevosiin liittyvää. 

Tämän tilan sisäisen toiminnan lisäksi meiltä on jälleen alkanut saamaan myyntivälityksenä hevosia sekä tuontihevosia ulkomailta. Tehdään sopimuksia tallien tai yksityishenkilöiden kanssa ja etsitään juuri heille sopivat hevoset.

Virvatulen tilalla on myös aikojen saatossa syntynyt muutama varsa. Tällä hetkellä ei ole tavoitteena hankkia uusia varsoja, mutta sitä ei ikinä voi tietää, mihin tiet vie. Miika on vähän ollut ideaa vastaan, että Meddelle hankittaisiin miesystävää ja varsaa, mutta mä olen mestari suostuttelija. Orionia se kuitenkin kielsi käyttämästä ehdottomasti, kuulemma sitä varsaa ei kukaan haluaisi - onhan ne molemmat jukuripäitä, mutta Miika nyt aina vähän liioittelee.

Virtuaalihenkilöitä || kuvat Pixabay.com

Virtuaalitilat || kuvat: vapaasti by AK (talli & varusteet),  Elisan vapaat, CC BY-NC-SA 2.0 (maneesi & kenttä)